Kuka sä oot - polku parempaan itsetuntemukseen
Verkkovalmennus, jonka avulla vahvistat itsetuntemustasi ja voit kokonaisvaltaisesti paremmin.
Valmennuksen suoritettuasi olet tietoinen siitä, että kuka tahansa voi tehdä elämässään muutoksen - iästä tai elämäntilanteesta riippumatta. Lisäksi sulla on rohkeutta toivomasi muutoksen aloittamiseen ja huomaat myös, että näet elämässäsi mahdollisuuksia aiempaa enemmän.
Haluan mukaan!

Näistä osa, tai jopa jokainen, voi olla sulle tuttuja tunteita.


KOSKA NÄIN ON!
Mä olin sun tilanteessa vielä vuosi sitten.
Mä tiedän, miltä tuntuu kun:
- on väsynyt ja uupunut
- pelkää ottaa sen ensimmäisen askeleen, koska miettii liikaa sitä, mitä muut ajattelee
- sinnittelee näköalattomuuden kanssa
- tuntuu siltä, että kukaan ei ymmärrä - ei edes itse.
Lopulta jouduin tekemään muutoksen, osittain pakotettunakin. Tein kuitenkin tietoisen valinnan muuttaa elämääni. Aloin tekemään valintoja, jotka tuki mun hyvinvointia ja auttoivat tutustumaan itseeni uudelleen. Nyt olen onnellisempi, kuin aikoihin ja elän itseni näköistä elämää.
Joten tiedän, miten se on mahdollista myös sulle.
Ja se todellakin on! Koska olen itse käynyt aikamoisen myllyn läpi ja opetellut monia asioita kantapään kautta, niin haluan auttaa sua siinä, että sun ei olisi pakko tehdä samoja virheitä. Tunne siitä, että kukaan ei ymmärrä ja olemassa on vain huonoja vaihtoehtoja ja ratkaisuja, on ihan hirvittävä. Ja kuormittava.
Anna mun auttaa sua mun itse testaamieni ja valmennettavilla hyväksi havaitsemillani harjoitteilla. Sä voit ottaa valmennuksesta mukaasi sen, minkä haluat ja jättää loput. Valinta on sun.
Kuka sä oot - polku parempaan itsetuntemukseen

Paranna itsetuntemustasi pala palalta ja rakenna itseesi suhde, josta et halua luopua!
Kun parannat itsetuntemustasi, niin teet samalla tutkimusmatkan itseesi. Pohdit ja oivallat, mitkä asiat sulle on oikeasti tärkeitä ja merkityksellisiä.
Samalla sun on helpompaa luopua kaikesta turhasta sekä jatkuvasta huonosta olosta.
Kun tunnet itsesi paremmin, sun on helpompi asettaa rajoja ja pitää niistä kiinni. Lisäksi opit välittämään itsestäsi sekä rakennat itseesi suhteen, jossa tulet kuulluksi ja nähdyksi.

Valmennuksen päätyttyä sä:

Tiedät kuka olet
Sinulla on työkaluja, joiden avulla tiedät kuka olet, kuka haluat olla ja tunnistat arvosi.

Hyväksyt ajatukset & tunteet
Sinulla on työkaluja joiden avulla tiedostat, miten ajatukset vaikuttavat toimintaamme sekä hyväksyt erilaiset tunteet.

Olet itestävälittäjä
Sinulla on työkaluja joiden avulla olet itsesi puolella: asetat rajoja ja pidät niistä kiinni. Pidät itsestäsi, vaikka haluaisitkin muutosta.

Olet rohkeampi
Sinulla on työkaluja joiden avulla tiedät ja tunnistat omat vahvuutesi. Olet rohkeasti utelias ja uskallat kokeilla uusia asioita.

Olet tehnyt suunnitelman
Sinulla on työkaluja joiden avulla voit tehdä suunnitelman, miten edetä kohti näköistäsi elämää.

Luotat tulevaisuuteen
Olet tehnyt harjoituksia, joiden avulla näet elämässä taas mahdollisuuksia. Uskallat unelmoida ja haaveilla ja tehdä asioita mennäksesi niitä kohti.

"Oivalsin, että miten saan motivoitua itseni kohti suuria tavoitteitani"
“Anne on ihanan rauhallinen ja hyvä kuuntelemaan. ❤️
Annen avulla oivalsin, että miten saan motivoitua itseni kohti suuria tavoitteitani ja niitä kohti mennäänkin nyt täysillä! Kiitos Anne! Suosittelen suuresti muillekkin! ❤️”
Emmi

MIKSI SUN KANNATTAA VALITA JUURI TÄMÄ VALMENNUS:

KOKEMUS
Verkkovalmennus on suunniteltu kokemukseen pohjautuen.
Huolella valitut teemat ja niihin liittyvät harjoitukset on mietitty mahdollisimman monipuolisiksi, jotta jokainen opiskelija löytää itselleen parhaan tavan suorittaa harjoituksen.

SUUNNITELMALLISUUS
Valmennus on suunniteltu niin, että moduulit tukevat toinen toisiaan ja tehtäville annetaan aikaa "upota".
Väliviikoilla on aina ns. impelmentointiviikko, jolloin harjoituksia on hyvä viedä käytäntöön.
Väliviikoilla ryhmän yhteinen tapaaminen, jossa käsitellään kyseisen moduulin aiheita ja esille nousseita kysymyksiä.

HENKILÖKOHTAISUUS
Sinulla on 12 vkon ajan jatkuva valmentajan henkilökohtainen tuki käytettävissäsi.
Valmennukseen sisältyy 1:1 alkukeskustelu (1h) jokaisen osallistujan kanssa.
Valmennukseen otetaan max. 7 osallistujaa, jotta henkilökohtaisuus tuen osalta voidaan taata.

Kuka sä oot - polku parempaan itsetuntemukseen valmennukseen otetaan max. 7 opiskelijaa kerrallaan. Ilmoittaudu mukaan jo tänään!
VALITSE ITSELLESI SOPIVIN MAKSUTAPA:

KERTAMAKSU
1 x 3000 €
MAKSA OSISSA
3 x 1150 €
*Jos kaipaat laskua tai pienempiä osamaksueriä, ole rohkeasti yhteydessä.
Kaikki hinnat sisältävät alv 24%. Osamaksuista ensimmäinen tulee maksaa heti ja seuraavat veloitetaan suoraan maksukortilta kuukauden välein. Sopimusehdot löydät täältä: Sopimusehdot
Valmennukseen otetaan max. 7 opiskelijaa kerrallaan, jotta henkilökohtaisuus tuen osalta voidaan taata.
Liity jonotuslistalle, niin saat tiedon valmennuksen aukeamisesta ensimmäisten joukossa.

KUVITTELE, ETTÄ VAIN 12 VIIKOSSA

Olet ottanut askeleita kohti toivomaasi muutosta

Itsestävälittäminen on osa arkeasi

Näet elämässä paljon enemmän positiivisia asioita

Sinulla on helppoja ja käytännönläheisiä työkaluja, joiden avulla viet itseäsi eteenpäin
Verkkovalmennuksessa pääset joka toinen viikko paneutumaan uuteen aihealueeseen. Uusi moduuli aukeaa aina joka toinen maanantai.
Moduulien välissä on implementointiviikko, joka on tarkoitettu siihen, että harjoituksia voi viedä käytäntöön tai toistaa itsenäisesti.
Lisäksi implementointiviikolla pidetään aina maanantaisin koko ryhmän yhteinen tapaaminen, jossa käsitellään moduulin aiheita ja esille nousseita kysymyksiä.
Näin kurssi etenee:

MODUULI #1
Kuka olen?
Tässä moduulissa paneudutaan itsetuntemuksen ensimmäiseen askeleeseen: kuka olen?
- Kuka olen?
- Kuka haluan olla?
- Mikä on minulle tärkeää?
- Arvojen tunnistaminen

MODUULI #2
Ajatusten voima
Tässä moduulissa käsitellään ajatusten ja tunteiden voimaa.
- Miten ajatukset ohjaavat toimintaa
- Tunteiden hyväksyminen
- Miksi puhumme itsellemme kuten puhumme
- Miten osoittaa lempeyttä itselle

MODUULI #3
Minä olen tärkeä
Syvennytään siihen, miksi on tärkeää välittää itsestään. Miten osoittaa itselleen että välittää itsestään?
- Rajat ja niiden asettaminen
- Itsekkyys
- Itserakkaus

MODUULI #4
Minä pystyn!
Mistä löytää lisää rohkeutta ja itsevarmuutta? Miten tunnistan vahvuuteni?
- Rohkea uteliaisuus
- Vahvuudet
- Menestystekijät

MODUULI #5
Toimintasuunnitelma
Käsitellään tavoitteiden asettamista sekä toimintasuunnitelman tekemistä.
- Konkreettisten tavoitteiden asettaminen
- Toimintasuunnitelma tavoitteiden saavuttamiseksi
- Tavoitteiden ja toimintasuunnitelman seuranta

MODUULI #6
Unelmointia ja haaveita
Viimeisessä moduulissa unelmoidaan ja haaveillaan isosti.
- Uskallatko unelmoida?
- Mikä on suurin unelmasi?
- Uskotko, että unelmasi voi toteutua?
Kuka sä oot - polku parempaan itsetuntemukseen valmennukseen otetaan max. 7 opiskelijaa kerrallaan. Ilmoittaudu mukaan jo tänään!
VALITSE ITSELLESI SOPIVIN MAKSUTAPA:

KERTAMAKSU
1 x 3000 €
MAKSA OSISSA
3 x 1150 €
*Jos kaipaat laskua tai pienempiä osamaksueriä, ole rohkeasti yhteydessä.
Kaikki hinnat sisältävät alv 24%. Osamaksuista ensimmäinen tulee maksaa heti ja seuraavat veloitetaan suoraan maksukortilta kuukauden välein. Sopimusehdot löydät täältä: Sopimusehdot
Valmennukseen otetaan max. 7 opiskelijaa kerrallaan, jotta henkilökohtaisuus tuen osalta voidaan taata.
Liity jonotuslistalle, niin saat ensimmäisten joukossa tiedon, kun valmennus taas aukeaa!
Mä en yleensä tee tätä, mutta...
Muutostakuu!
Koska uskon valmennuksen tuovan lisäarvoa kenen tahansa elämään, mutta varsinkin niiden, jotka kaipaavat elämäänsä muutosta. Lupaan hyvittää 100% kurssin hinnasta takaisin, mikäli mitään muutosta ei ole 12 viikon kuluessa tapahtunut.
Valmennuksen loppuun suorittaminen ja tehtävien sekä harjoitusten tekeminen on olennaista muutoksen käynnistymisessä. Näin ollen, jotta tyytyväisyystakuu on voimassa, tulee valmennus olla suoritettu loppuun 12 viikon aikana sekä kaikki harjoitukset ja tehtävät tehty sekä implementointiviikon tapaamisiin osallistuttu.


"Kiitos kun teet tätä työtä! Ei olisi muuten tullut samalla tapaa kuunneltua omaa kehoa ja tuntemuksia."
MM

ONKO SINULLA VIELÄ JOTAIN KYSYTTÄVÄÄ?
Tässä vastauksia yleisimpiin kysymyksiin:
Onko valmennus terapiaa?
Tarvitseeko uskoa energioihin ja chakroihin, jotta valmennus toimii?
Mitä ratkaisukeskeinen valmennus on?
Onko verkkovalmennuksessa palautettavia tehtäviä?
Kenelle verkkovalmennus sopii?
Mitä jos en ymmärrä tehtävää?

Kuka sä oot - polku parempaan itsetuntemukseen valmennukseen otetaan max. 7 osallistujaa. Ilmoittaudu mukaan jo tänään!
VALITSE ITSELLESI SOPIVIN MAKSUTAPA:

KERTAMAKSU
1 x 3000 €
MAKSA OSISSA
3 x 1150 €
*Jos kaipaat laskua tai pienempiä osamaksueriä, ole rohkeasti yhteydessä.
Kaikki hinnat sisältävät alv 24%. Osamaksuista ensimmäinen tulee maksaa heti ja seuraavat veloitetaan suoraan maksukortilta kuukauden välein. Sopimusehdot löydät täältä: Sopimusehdot
Valmennukseen otetaan max. 7 opiskelijaa kerrallaan, jotta henkilökohtaisuus tuen osalta voidaan taata.
Liity jonotuslistalle, saat ensimmäisten joukossa tiedon, kun valmennus taas aukeaa!
VIELÄKÖ JOKU ASKARRUTTAA?
Tässä muutama tärppi, mistä tiedät sopiiko valmennus sulle:

Tämä valmennus ON sulle jos...
- Tiedät että kaipaat kipeästi muutosta elämääsi juuri nyt
- Tarvitset tukea muutoksen aloittamiseen
- Haluat helppoja ja käytännönläheisiä työkaluja muutoksen edistämiseen
- Olet valmis työskentelemään haluamasi muutoksen eteen
- Uskot, että itsensä kehittäminen maksaa itsensä aina takaisin
Tämä valmennus EI sovi sulle jos...
- Odotat pikavoittoja
- Ajattelet, että itsensä kehittäminen on ajan ja rahan haaskausta
- Sulla ei ole motivaatiota muutoksen tekemiseen
- Toivot, että asiat muuttuisivat itsestään
Sä voit tehdä päätöksiä ja valintoja, jotka tukevat sun hyvinvointia pitkässä juoksussa. Voit itse vaikuttaa kokonaisvaltaiseen hyvinvointiisi merkittävästi.
Nähdäänkö Kuka sä oot - polku parempaan itsetuntemukseen valmennuksessa?

Ole yksi rohkeista, joka uskaltaa ottaa ensimmäisen askeleen kohti muutosta, jota on jo pitkään kaivannut. ✨
Jos vastaus on, että hitto kyllä! (miedompikin "kyllä" riittää 🤭), niin hyppää mukaan verkkovalmennukseen: Kuka sä oot - polku parempaan itsetuntemukseen!
JOS OLET VALMIS PÄIVITTÄMÄÄN ITSESI SIIHEN VERSIOON, JOKA HALUAT OLLA...
Tämä on sun mahdollisuutesi tehdä muutos niin, että kuljen sun tukena ja mukana 12 viikkoa.

Moikka!
Vuosi sitten olin samassa tilanteessa kuin sinä: rinnan seudulla oli jatkuvasti omituinen paine, olo oli levoton ja itseluottamukseni oli todella alhaalla. Tiesin kaipaavani muutosta, mutta en nähnyt ulospääsyä. Mun mielestä oli vain huonoja vaihtoehtoja ja koin, ettei kukaan ymmärtänyt mua. En edes mä itse. Lopulta en enää tunnistanut itseäni, enkä osannut yhtään sanoa, kuka olen työn ulkopuolella.
Olen itseni kaivanut kovalla työllä ylös syvältä kuopasta, johon en koskaan halua kenenkään muun joutuvan. Siitä syystä olen suunnitellut tämän verkkokurssin, jonka tiedän auttavan monia samankaltaisessa tilanteessa olevia.
Elämänkokemukseni, käymieni keskustelujen sekä aiempien asiakkaideni palautteiden perusteella uskallan sanoa, että tämä kurssi sopii kaikille elämäntilanteesta huolimatta.
Jos kuitenkin olet jo todella uupunut ja/tai masentunut, niin silloin en uskalla luvata, että kurssista on sinulle tässä kohtaa apua.
❤️:Anne

Kuka sä oot - polku parempaan itsetuntemukseen valmennukseen otetaan max. 7 osallistujaa - ilmoittaudu mukaan jo tänään!
VALITSE ITSELLESI SOPIVIN MAKSUTAPA:

KERTAMAKSU
1 x 3000 €
MAKSA OSISSA
3 x 1150 €
*Jos kaipaat laskua tai pienempiä osamaksueriä, ole rohkeasti yhteydessä.
Kaikki hinnat sisältävät alv 24%. Osamaksuista ensimmäinen tulee maksaa heti ja seuraavat veloitetaan suoraan maksukortilta kuukauden välein. Sopimusehdot löydät täältä: Sopimusehdot